Vinkvink, musiikkia löytyy muualtakin ku MySpacesta. No Shamen melkeen koko tuotanto löytyy niiden kotisivuiolta http://www.ifeelnoshameatall.net/ jos haluutte jonku linkin tohon esittelyyn laittaa.
Voisitteko ystävällisesti muistaa tänä vuonna hankkia ihmisille tarjottavaksi / myytäväksi korvatulppia, joita ei ollut ainakaan vuoden 2008 Tuntumassa tarjolla.
Tiedän, että niitä korvatulppia saa sitten festarin jälkeen kerätä joka puolelta, mutta tietääkseni on lakisääteistä, että niitä pitäisi edes olla tarjolla odotetun kävijämäärän verran.
Voisitte myös lisätä niiden roskisten määriä, joita oli silloin ainakin liian harvassa ympäri aluetta.
Myös parkkeerausmahdollisuuksia pitäisi parantaa pidemmän matkan kulkijoita varten.
Noh tämmöisiä vain ehdotan, jotta tilaisuus olisi entistä parempi tänä vuonna.
Korvatulppia järjestellään, roskiksia lisätään, parkkipaikoille ei juuri mitään voi tehdä, mutta sitäkin asiaa tullaan varmasti järkkäilemään parhaamme mukaan!
joo tiiä et eletään hektisessä maailmassa eikä kukaan noit tekstejä lue, mut siin vaihees ku tekijä ei itekään niit pasteemiaan tekstejä lue ni ollaan jo aika hektisiss.
Voisko sen verran paljastaa aikatauluista että koska aukeaa ovet ja koska eka bändi alottaa? Etenkin perjantain osalta tarttis tietää että saa hommat sumplittua kuosiin.
Löytyykös tänä vuonna muuten narikkaa? Sellasen puuttuminen on varsin harmillista varsinkin jos reppua syynäillään viinaksien varalta joka kerta alueelle astuttaessa…
Sivuille tulossa ihan piakkoin päivityksiä. Kiirettä on pitänyt. Hetken ku vielä maltatte, niin viimesetkin infot on ilmoilla.
Narikkaa ei ole. Eikä reppuja kollata. Alueelta ohjataan rantaan nauttimaan päihdyttäviä virvokkeita. Eli ei tartte pelätä, että dokattais teijän juomingit. Vinkkinä voin kuitenki sanoa, että juomat mieluiten reppuihin tai pusseihin, ei päkki kädes sisään, kiitos.
Perjantaina portit aukeavat 15:00 ja lauantaina 14:00. Viimeiset keikatpäättyvät molempina päivinä 24:00.
Ja esiintyjät löytyy kokonaisuudessaan esiintymisaikataulun alta. Aikataulut on jo tehty, mutta nekin ihan näillä näppylöillä kaikkien nähtävissä.
Kyllä festarialueelta saa ihan vapaasti poistua ja tulla takaisin. Kuhan vilauttaa ranneketta portilla.
Ranta ei kuulu festialueeseen. Rannalta ei montaa askelta tartte ottaa takaisin festialueelle.
Lohjalainen erittäin kelpo kaverini Tomppa L. on useasti kehunut Tuntumaa, joten ajattelinpa kokea sen tänä vuonna omakohtaisesti. Vaan eipä tuo Tomppa mokoma, kiireinen mies, ennätäkään näillä näkymin työntää nenäänsä Pähkinäniemeen päin. =) Enkä täällä tsadissa onnistunut saamaan muuatta viehkeätä neitokaista innostumaan Lohjan-reissusta juuri tänä viikonloppuna. Am I finally loosing my charm? If ever there was any. =) Anyway voisin ehkä kuitenkin saapua. Joten mikäli näette hoodeilla 172-senttisen kehonrakentajan, joka on Teaa lainaten “tumma ja tulinen ja vähän hullunkurinen” ja joka suunnilleen puolet ajasta letkeästi höpöttää kavereille ja naisille, puolet ajasta seurailee esiintymislavojen tapahtumia ja kerrassaan koko ajan ompi tämmöinen ylibodattu pelle, niin se olen luultavasti minä. =) Vaikka en minä oikeasti ole ylibodattu pelle. Olen tarkalleen SOPIVAN bodattu pelle =) sillä olen punttaillessa sangen suunnitelmallisesti huolehtinut symmetriasta ja sopusuhtaisuudesta. But now straight to the point. Varsin houkuttelevalta vaikuttaa tuo Tuntuman artistilista, eritoten Raappana, Stepa ja Ronskibiitti ovat täälläpäin tuttuja jo entuudestaan, ja noitten muittenkin esiintyjien keikkoihin olisi mielenkiintoista ottaa tuntumaa paikanpäällä. Saatan siis rivakasti loppupeleissä vielä ehkä hyvinkin tulla. Pikaisesti ja lyhyelti edes. Vähän noin niinkuin oitis. Kuten aina normistikin tulen, heh. =) Mutta juuettä. Ken elää, näkee. Enkä tarkoita Salkkareitten Keniä tälläkertaa. =) Vaikka elossa tottakai hänkin ja silmät päässä. =)
Hei, mulla jäi eilen sinne musta huppari ja juomakassini (kankainen), mistäköhän vois kysellä mahdollisiä löytötavaroita festien jälkeen??? Ellei joku ole itselle niitä napannut..
Minun tietääkseni mitään random tavaraa ei löytynyt. voi olla että joku on sitten napannut paidan mukaan. mahdollista on myös, että innokkaat siivoojat ovat epähuomiossa heivanneet sen roskiin.
Kiitokset vaan kaikille vieraille, oli oikein mukavat festit. Lauantaina kun ei olisi ollut sadeilmaa, niin olisi silloinkin ollut about perjantain verran juhlijoita ja bileet katossa.
Kävijäarvio on yht. jotain tuhannen hengen luokkaa. Joku tapahtuman summausuutinen ilmaantuu piakkoin etusivulle, tosin hetki vedetään vielä henkeä.
Kiitos vielä kaikille bändeille, vieraille ja talkootyöläisille!
Onpa hienot sivut!

Linkki lisätty, kiitos vinkistä!
-Miksu

Tervehdys vaan kaikki!
Korvatulppia järjestellään, roskiksia lisätään, parkkipaikoille ei juuri mitään voi tehdä, mutta sitäkin asiaa tullaan varmasti järkkäilemään parhaamme mukaan!
Kiitti palautteesta, heinäkuussa tavataan!
-J
Hei.
Luin esiintyjälistasta ettei Indican Jonsu olisi tänäkään vuonna Tuntumassa? Pitääkö paikkaansa???
-Jim
Saako toivoa? Toivoisin The Capital Beatia.
Mulle keplais myös capital beatin reggae
jätkäjätkät tuntumaan heti!
joo tiiä et eletään hektisessä maailmassa eikä kukaan noit tekstejä lue, mut siin vaihees ku tekijä ei itekään niit pasteemiaan tekstejä lue ni ollaan jo aika hektisiss.
Räppiä Tuntumaan esim. Olarista!
räppiä voi mennä kuunteleen sinne espooseen jos ei esiintyjät kelpaa…
Ottakaa nyt hyvät herrat Dead Shape Figure!! Tai Dauntless. Thanks!
Pistäkää nyt Ratface ja delta Force2 perjantaiks niin pääsis näkee edes parhaat bändit. ei muissakaan vikaa oo mut lauantai ei pääse.
soittaako tracedawn festivaalilla vai eikö koska sitä ei ainakaan näillä sivuilla mainita mitenkään?
Voisko sen verran paljastaa aikatauluista että koska aukeaa ovet ja koska eka bändi alottaa? Etenkin perjantain osalta tarttis tietää että saa hommat sumplittua kuosiin.
Löytyykös tänä vuonna muuten narikkaa? Sellasen puuttuminen on varsin harmillista varsinkin jos reppua syynäillään viinaksien varalta joka kerta alueelle astuttaessa…
Sivuille tulossa ihan piakkoin päivityksiä. Kiirettä on pitänyt. Hetken ku vielä maltatte, niin viimesetkin infot on ilmoilla.
Narikkaa ei ole. Eikä reppuja kollata. Alueelta ohjataan rantaan nauttimaan päihdyttäviä virvokkeita. Eli ei tartte pelätä, että dokattais teijän juomingit. Vinkkinä voin kuitenki sanoa, että juomat mieluiten reppuihin tai pusseihin, ei päkki kädes sisään, kiitos.
Perjantaina portit aukeavat 15:00 ja lauantaina 14:00. Viimeiset keikatpäättyvät molempina päivinä 24:00.
Ja esiintyjät löytyy kokonaisuudessaan esiintymisaikataulun alta. Aikataulut on jo tehty, mutta nekin ihan näillä näppylöillä kaikkien nähtävissä.
Pääseekö alueelta käymään alueen ulkopuolella esim. omassa teltassa? Onko ranta johon ohjataan juomaan virvokkeita festarialueen sisällä?
Kyllä festarialueelta saa ihan vapaasti poistua ja tulla takaisin. Kuhan vilauttaa ranneketta portilla.
Ranta ei kuulu festialueeseen. Rannalta ei montaa askelta tartte ottaa takaisin festialueelle.
Saako alueelle tuoda järjestelmäkameran?
ihan vapaasti saa kuvailla alueella.
saako festari alueella syödä omia eväitä
Tottakai saa!
jännittää nii et tärisee
Lohjalainen erittäin kelpo kaverini Tomppa L. on useasti kehunut Tuntumaa, joten ajattelinpa kokea sen tänä vuonna omakohtaisesti. Vaan eipä tuo Tomppa mokoma, kiireinen mies, ennätäkään näillä näkymin työntää nenäänsä Pähkinäniemeen päin. =) Enkä täällä tsadissa onnistunut saamaan muuatta viehkeätä neitokaista innostumaan Lohjan-reissusta juuri tänä viikonloppuna. Am I finally loosing my charm? If ever there was any. =) Anyway voisin ehkä kuitenkin saapua. Joten mikäli näette hoodeilla 172-senttisen kehonrakentajan, joka on Teaa lainaten “tumma ja tulinen ja vähän hullunkurinen” ja joka suunnilleen puolet ajasta letkeästi höpöttää kavereille ja naisille, puolet ajasta seurailee esiintymislavojen tapahtumia ja kerrassaan koko ajan ompi tämmöinen ylibodattu pelle, niin se olen luultavasti minä. =) Vaikka en minä oikeasti ole ylibodattu pelle. Olen tarkalleen SOPIVAN bodattu pelle =) sillä olen punttaillessa sangen suunnitelmallisesti huolehtinut symmetriasta ja sopusuhtaisuudesta. But now straight to the point. Varsin houkuttelevalta vaikuttaa tuo Tuntuman artistilista, eritoten Raappana, Stepa ja Ronskibiitti ovat täälläpäin tuttuja jo entuudestaan, ja noitten muittenkin esiintyjien keikkoihin olisi mielenkiintoista ottaa tuntumaa paikanpäällä. Saatan siis rivakasti loppupeleissä vielä ehkä hyvinkin tulla. Pikaisesti ja lyhyelti edes. Vähän noin niinkuin oitis. Kuten aina normistikin tulen, heh. =) Mutta juuettä. Ken elää, näkee. Enkä tarkoita Salkkareitten Keniä tälläkertaa. =) Vaikka elossa tottakai hänkin ja silmät päässä. =)
mikäs on ikäraja sinne?
alaikäinen tyttö vaan vonkuu pääsyä tapahtumaan….
Ei ikärajaa joten kaikki vauvoista vaareihin saavat tulla nauttimaan festivaalista!
Hei, mulla jäi eilen sinne musta huppari ja juomakassini (kankainen), mistäköhän vois kysellä mahdollisiä löytötavaroita festien jälkeen??? Ellei joku ole itselle niitä napannut..
Terve ja kiitos kaloista! Ihan vaan mielenkiinnosta, olikos kuinka monta kappaletta ihmisiä festeillä?